Vuosi sitten toivottelin hyvät uudet vuodet ja samalla esitin kainon pyynnön, että tehdään tulevasta vuodesta (2019) yhdessä entistä parempi. No, joku (universumi, kohtalo, karma mitä näitä nyt on) ei sitten kuullut tätä pyyntöä ja ehkä itsellänikin on ollut lusikkani siinä sopassa, mutta parempaa ei vuodesta tullut. Valitettavasti. Tai ehkä joltain kohtaa tuli parempi, se vain jäi huomaamatta siinä kaikessa muussa säätämisessä.
Tämä vuosi on ollut sairastelujen ja operaatioiden juhlavuosi tässä mökissä.
Pienin sen aloitti heti tammikuussa kitarisaleikkauksen muodossa. Leikkaus meni odotetusti ja risat saatiin pois. Ongelmat alkoivat sitten siinä toipumisessa. Kipua ei saatu pois, vaikka meikäläinen tarjoili hälle kipulääkettä neljän tunnin välein - yötä päivää. Viikon kuluttua oltiin molemmat jo valmiita lasarettiin - minä väsymyksestä sekopäisenä, Pienin kuivuneena nestehukasta. Jälkimmäinen vietiin sairaalaan, jossa sai sekä nestettä että kipulääkettä suoraan suoneen ja siitä alkoi toipuminen. Molemmilla.
Helmi-maaliskuussa Pienin lähti koulun kanssa matkalle Miamiin. Matka olisi ollut täydellinen, ellei Pienin olisi saanut siellä outoja rinta/keuhko-oireita. Vietiin ambulanssilla sairaalaan ja oli siellä yön (vai kaksi, en muista enää), jona aikana hänelle tehtiin kaiken maailman tutkimukset sydänfilmeistä ja keuhkokuvista alkaen. Mitään ei löytynyt, Luojalle kiitos siitä ja matkavakuutuksesta!! Lasku oli taatusti viisinumeroinen eikä ensimmäinen numero ollut varmastikaan 1 tai 2... En halua enää ajatella koko asiaa, mutta kehotan kaikkia tarkistamaan matkavakuutuksen ehdot jatkossa aina reissuun lähtiessä. Ja taas vietettiin koto-Suomessa unettomia öitä...
Kevätflunssien kautta päästiinkin sitten kesään ja heinäkuuhun, jolloin meikäläinen aloitti sairastelun sitkeällä yskällä. Koko kesäloma meni ihan ketuille, vaikka lääkärissä ja tutkimuksissa juoksinkin ja söin sekä kortisoni- että antibioottikuurin. Ei mitään tehoa. Elokuussa korva-, kurkku-, nenälääkäri tutki tilannetta ja oli sitä mieltä, että ongelma on poskionteloissa. Nyt kortisonia tarjoiltiin suihkeina kuonoon, muttei siitä tullut suvea, ei talvea. Lopulta otettiin - siis lokakuussa, kun olin yskinyt tauotta kolme kuukautta - viipalekuva päästä. Aivot löytyi *huh*, mutta niin löytyi myös ylimääräiset reiät poskionteloiden seinistä, yksi kummaltakin puolelta. Toinen kuonolääkäri niitä kuvia tutki ja sanoi, että korjausleikkaus on ainoa vaihtoehto siinä tilanteessa. Onneksi hätiin tuli taas vakuutus: pääsin jo marraskuussa yksityisellä puolella leikkaukseen ja monen tonnin lasku meni vakuutukseen.
Leikkaus - kapeiden röörien pallolaajennus ja reikien paikkaus - paikallispuudutuksessa meni hyvin ja neljän viikon kuluttua tässä joulukuussa kävin sitten jälkitarkastuksessa, kun olin kuukauden ollut niistämättä, saunomatta ja urheilematta. Toinen puoli oli parantunut ja korjaantunut odotetusti, toiselle puolelle ei lääkäri saanut näkymää, kun olin niin räkäinen. Eli vielä pitää vuodenvaihteen jälkeen tammi-helmikuussa käydä uudestaan sitä näyttämässä. Mukaani sain neljännen antibioottikuurin tässä viiden kuukauden sisällä, kortisonia sekä tabletteina että suihkeena, Duactia avaamaan tukkoista päätä sekä käskyn käyttää nenäkannua päivittäin. Että sellainen episodi. Elämä on ihanaa, kun on lääkitys kohdallaan. Hohhoijaa...
Yllättävintä tässä kaiken sairastelun keskellä on se, että kun kävin työpaikan kokonaisvaltaisessa terveystarkastuksessa, niin kaikki veriarvot olivat aivan loistavat. Perusverenkuva, kolesterolit, sokerit, rasva-arvot, kilpirauhasarvot, maksa- ja munuaisarvot... Minkään kohdalla en jäänyt haaviin ja marginaaliakin jäin. Ihan käsittämätöntä. Epäilen vahvasti koetulosten vaihtuneen jonkun muun tuloksiin. Silmälääkärikin antoi puhtaat paperit ja totesi, että kaksitehoihin on vielä matkaa. Viisitoista vuotta vanhat silmälasitkin saavat jatkaa palvelustaan, kun niillä - tai jopa ilman niitä - pystyn liikkumaan törmäilemättä ovenkarmeihin.
Mutta paljon on mahtunut kivaakin vuoteen - huomasin, kun selasin kalenteria. Nämä sairastelut ovat vain vieneet niin paljon energiaa koko revohkalta, että meinasi muut tapahtumat unohtua ihan kokonaan.
Vuoteen mahtuu normaalia enemmän matkustelua. Pienin oli tosiaan kevättalvella uimassa delfiinien kanssa Miamissa ja maaliskuussa saimme me puolestaan ihanan nuoren ihmisen vieraaksemme sieltä. Viikon matka venähti hänellä muutamaa päivää pidemmäksi, kun ihastui niin loskaiseen ja harmaaseen maahamme. Ällistyttävää, mutta kuka mistäkin tykkää. Heinäkuussa Pienin oli koulukaverinsa kanssa Saksassa ja syyslomalla Sydänkäpysensä perheen kanssa hulppealla Välimerenristeilyllä, joka lentojen myöhästymisen takia venyi vielä yhdeksi yöksi Pariisin toiseksi hienoimmassa hotellissa. Harmillinen viivästys, tosiaan.
Niin, Pienimmällä on Sydänkäpynen. Ollut juhannuksesta saakka. Aivan hurmaava tyyppi. Fiksu, puhelias, huumorintajuinen ja kohtelias, joitain mainitakseni. Siksi sopivatkin Pienimmän kanssa niin hyvin yhteen. Ovatkin olleet käytännöllisesti katsoen erottamattomat tämän puoli vuotta. Olen onnellinen Pienimmän onnesta, hän on ansainnut sen.
Meikäläinen oli työkavereitten kanssa toukokuussa Irlannissa. Reissu oli aivan kertakaikkisen mahtava säätä myöten! Kiersimme eteläisessä Irlannissa ja loistavan oppaamme ansiosta saimme moninkertaisesti enemmän matkasta irti kuin olimme uskaltaneet odottaakaan. Ensi kevääksi on jo uusi matka varattuna saman huonekaverin kanssa.
Isompi kävi juhannuksen jälkeen myös Irlannissa sukulaisissa. Lisäksi hänellä ja kavereillaan oli suunnitelmissa jos jonkinlaista reissua ja voin vain sanoa, että onneksi suunnitelmat eivät toteutuneet.
Eräs haaveensa sen sijaan toteutui: Isompi muutti pois kotoa. Ei onneksi kovin kauaksi Varikosta (me), mutta kuitenkin omiin leipiin. Hieman se tuli yllätyksenä minulle, että joko nyt, mutta kun olen nähnyt, kuinka tyytyväinen Isompi tilanteeseen on, niin pakko olla onnellinen myös hänenkin puolestaan. Luonnon kiertokulkuun kuuluu, että poikaset lähtevät kodostaan, niin se vaan on.
Isäntä teki tässä joulukuussa viikon reissun Kanarialle. Lähtivät sinne tutun miehen kanssa vähän irrottautumaan arjesta - ja akoista. Keski-ikä on nähtävästi heillekin tehnyt tehtävänsä - siis hidastanut vauhtia -, koskapa matka koostui pääasiassa retkistä ja ruokailuista. Kotiin lähetettiin kuva jopa kirkon edustalta, jossa olivat vierailleet. Vaikutti lavastetulta, vaikka mistä sen koskaan tietää. Miehistä.
Vuoden aikana tehtyjä Tallinnan- ja Ruotsinristeilyjä en jaksa edes lähteä luettelemaan, niitä oli tarpeeksi, ellei jopa joillekin (o/) liikaa yhteen vuoteen.
Harrastepuolella vuosi on ollut lukupainotteinen (90 luettua kirjaa). Ainakin jälkimmäinen vuosipuolisko, sattuneesta syystä. Keväällä tuli vielä käytyä suht ahkerasti salilla, mutta nyt syksyllä liikunta on ollut lähinnä kävelylenkkejä ja jumppaamista kotioloissa, ettei ihan näivety ja löysisty. Kuorossa kävin keväällä talviflunssan jälkeen kokeilemassa, mutta äänen surkea kunto ja motivaation puute ajoivat tauolle. Onhan tässä jo tullutkin lauleskeltua vuosikymmenkausia. Joskus on hyvä pitää vähän taukoa mieluisastakin harrastuksesta. Ehkä sitten taas, jos kuono tulee kuntoon eikä pää tunnu koko ajan olevan täynnä sementtiä.
Mitäs muuta..? No, lätkämatseissa ollaan käyty Isomman kanssa muutamaan otteeseen. On se hienoa, että suostuu lähtemään äipän kanssa, ettei meikäläisen tarvitse yksin sinne lähteä. Teatterissa kävin työkaverin kanssa katsomassa kipaleet Kiviä taskussa ja Idän pikajunan arvoitus. Siskon kanssa puolestaan käytiin katsomassa Rikinkeltainen taivas. Pienimmän kanssa käytiin katsomassa Pieni merenneito -musikaali, joka oli aivan käsittämättömän upeasti toteutettu sekä kesällä Ed Sheeranin konsertissa (kuka siellä ei olisi ollut), joka oli kyllä kaikin puolin Kokemus isolla kirjaimella. Elokuvissa juoksin yksin ja työkaverin kanssa ja työporukalla käytiin Amos Rex -näyttelyssä.
Itseäni olen hemmotellut lisäksi käymällä hierojalla, voice massage -terapeutin luona, lapsuudenystäväni kauneushoitolassa virkistäytymässä henkisesti ja fyysisesti, syömällä ulkona yksin, kaksin tai porukalla sekä tapaamalla ystäviä muuten vaan. Kampaajallekin pääsin taas kahden vuoden tauon jälkeen ja siinä lähtikin sitten samalla kertaa 30 cm pituudesta niin että napsahti vain.
Suvun kannalta vuosi on ollut reilusti positiivinen: Siskon keskimmäinen meni kesällä naimisiin. Häät olivat ihanat - morsian kaunis ja sulhanen komea. Kyllä näitä tämänsorttisia sukujuhlia olikin jo odotettu. Keväällä puolestaan sukuun syntyi uusi sukupolvi, kun Serkkuherkusta tuli mummo. Saatiin vihdoin sekin pää auki. Jatkoa odotellessa...
Joulu oli jotenkin erityisen antoisa. Ei sillä, että mitään uutta ja mullistavaa olisi tapahtunut - paitsi että joulupukki kävi talossa taas pitkästä aikaa. Joulua vietettiin perinteisin menoin - ruoka, juoma, keskustelut, nauru, seurapeli - Siskon luona suvun kesken ja taas kerran kolmen sukupolven kesken.
Uusi vuosi otettiin vastaan edellisen malliin Isännän kanssa kahden. Ei haitannut yhtään, että suunniteltu tuttavatapaaminen peruuntui. Se varma vanhuuven merkki. Yövaateessa talvilyyssi niskassa ja pipo päässä kävin kotikadulla katselemassa raketteja.
Ja nyt kun vilkaisin tätä postausta, niin eihän se vuosi nyt niin paha ollutkaan. Pitää vain osata katsoa oikeasta näkökulmasta. Kirjoittaminen auttoi siinäkin.
Siinäpä se päättynyt vuosi tuli vedettyä nippuun. Nyt vaan taas toivottelen kaikille oikein hyvää Uutta Vuotta ja Vuosikymmentä! Pitäkää huolta toisistanne, mutta ennen kaikkea itsestänne.
pst.
Entistä vähemmän on 'tuttuja' bloggaajia B-staniassa ja ne vähätkin näyttävät kirjoittelevan harvakseltaan. Välillä sormet ovat syyhynneet näppikselle ja olen miettinyt, jaksaisinko lämmitellä tätä vanhaa harrastusta uudestaan. Vaikka ihan uudelta pohjalta. Ehkä kuitenkin vielä toistaiseksi tyydyn antamaan vain tämän vuosiraporttini. Katsotaan, jos sitten eläkkeellä vaikka.
