Jos joku olisi joskus sanonut, että kirjoittamisesta tulee tällaista tuskaa kuin nyt, olisin nauranut päin naamaansa. Nyt ei kyllä naurata yhtään. Olen niin totaalisesti vierottunut tästä bloggaamisesta, etten osaa edes aloittaa, saati sitten jatkaa.
Yksi vuosi aikakirjoissa on kääntynyt taas loppusuoralle ja on hetki vilkaista hieman taaksepäin ennen kuin keskittyy tulevaan.
Päättyvään vuoteen sisältyy monia erilaisia tapahtumia, keveitä ja raskaitakin. Juhlaa - mm. häät, rippijuhlat sekä kuukauden kestäneet syntymäpäiväriennot - ja arkea, kotona ja ulkomailla - Espanjan etelärannikon lämmössä sekä lähempänä etelänaapurissa. Itkua ja naurua, huolta ja helpotusta. Paljon rakkautta. Sanalla sanoen Elämää.
Muutamat teistä lukijoistani ovat kyselleet, jatkuuko tarinat tässä blogissa vielä joskus. Ehkä. Tai sitten ei. Jos, niin ei varmaan ainakaan entisessä laajuudessaan. Mutta koskaan ei pidä sanoa "ei koskaan". Luulinhan joskus, etten pystyisi olemaan kirjoittamatta, mutta helpostihan tämä vuosi on sujunut.
Vapaa-aikani on siis tänä vuonna pääsääntöisesti kulunut liikkuen, lukien ja leväten. Lisäksi säännöllisepäsäännölliset kulttuuri- yms. riennot ovat tuoneet omat mausteensa arkipäivän perunamuussiin. Eli siinä suurin syy, miksi blogissa on ollut hiljaista. Aika aikaansa kutakin, kuten tavataan sanoa. Niin ihania kuin te blogiystäväni olettekin, niin tässä hetkessä mielenkiintoni suuntautuu toisaalle.
Nyt toivon Blogistanian väelle lämpöistä rauhoittumisen aikaa ja hyvää Joulua.
Siunausta alkavalle Uudelle Vuodelle 2018.
